Risicum halpa pikaluotottaja?
Jotka ovat pitkään jo eläneet muistavat Risicumin kulutusluotoista. Se oli jo paljon ennen pikaluotto aikakautta. Lainaa sait tuhannesta neljään tuhatta euroa, jos luottotietosi olivat eivät olleet menneet. Takaisin laina maksettiin viimeistään neljän vuoden aikana.
Sitten tulivat pikaluotot. Risicum lähti aiheeseen mukaan suhteellisen myöhään vain reilu vuosi sitten. Alun vaikeuksien jäätyä taakse Risicum nousi pikakärkikymmenikköön. Sen mahdollisti se, että firmalla oli valmiina pikalainaamiseen tarvittava rahavarat. Lainaa ei ole koskaan tarvinnut hylätä sen takia, että yritykseltä loppuisi pääoma luoton antamiseen.
Löydät asiasta lisätietoja tuolta: risicum
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikalaina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikalaina. Näytä kaikki tekstit
lauantai 1. tammikuuta 2011
maanantai 16. elokuuta 2010
Pikaluottoa ilman piilokuluja
Ferratum
Ferratum alkoi tuoda markkinoille kohtuuhintaisia lainoja. Ensiksi kotimaassa ja sen jälkeen muualle Eurooppaan. Ferratum on tietyllä tavalla pikavippifirmojen Nokia. Siten ajateltuna, että Ferratum on kotimainen firma joka on levittäytynyt neljääntoista Euroopan maahan. Kaava on simppeli: pidetään selkeä ja läpinäkyvä kulurakenne ja pidetään kulut asiakkaille kohtuullisina. Suuret volumit takaavat tuloksen.
Kulut
Ferratumilta voi hakea 50 euron luoton kahdeksi viikoksi markkinoiden edullisimpaan hintaan. Kulut yhteensä vain seitsemän euroa eli hampurilaisaterian hinta. Muissa vipeissä ero pahimpiin kilpailijoihin ei ole niin suuri, mutta se on aina joko halvin tai korkeintaan 1-2 euroa kalliimpi kuin halvin mahdollinen. Moni sanoi, että luottovertailun saattoi lopettaa kun Ferratum ilmestyi luottomarkkinoille. No, se ei ehkä ole viisas ratkaisu, sillä vertailu kannattaa lähes aina. Jos kukaan ei vertailisi niin se alunperin edullisin luotottaja alkaa hivuttaa hintoja vähin erin ylöspäin.
Eri vippien kuluja (lainasumma - aika - kulu - takaisin)
50 e 15 pv 7 e 57 e
100 e 30 pv 25 e 125 e
300 e 30 pv 75 e 375 e
300 e 60 pv 82,50 e 382,50 e
500 e 60 pv 137,50 e 637,50 e
500 e 90 pv 150 e 650 e
600 e 90 pv 180 e 780 e
700 e 90 pv 210 e 910 e
800 e 90 pv 240 e 1040 e
1000 e 90 pv 300 e 1300 e
Lisätietoja linkistä, joka johtaa Ferratumin omille verkkosivuille: ferratum
Ferratum pikaluotto yhteenveto:
- - Hakeminen webin kautta tai tekstiviestillä
- - Suurin laina 400 euroa, uudet asiakkaat
- - Ikäraja 18 v
- - Pienin luotto 50 e
perjantai 30. heinäkuuta 2010
Esitellään Ainalaina, eräs vippipaikka
Esitellään Ainalaina, eräs vippiyritys
Tamperainen Ainalaina on valinnut hyvän nimen, että se on kaikissa aakkosellisissa listoissa aivan alkupäässä. Se voi tuoda ison kasan uusia asiakkaita ihan vain siksi, että valitaan listalta vain ensimmäisen. Ja vaikka ei valitsisikaan/ottaisikaan niin alkupään mahdollisuuden ovat aina paremmat kuin loppupään. Ei kukaan jaksa kahlata kaikkia Suomen viittäsataa pikalaina firmaa läpi.
Ainalaina mainosti itseään aikanaan niin, että se myöntää vippejä aina. Lakia muuttettiin siten, että pikalainoja ei saa enää myöntää aina. Pitäisköhän nimi muuttaa muotoon melkein ainalaina.
Asiakkaiden pitäminen edellyttää paljon enemmänkin kuin osuvan nimen. Katso lisää esimerkiksi firman omilta sivuilta: ainalaina.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Uusi vippi paikka.
Uusin pikavippi yritys.
Uusi tai uudeksi itseään väittävä pikavippifirma on nimeltään "rehtivippi". Ihan hauska kun ilmestyy uusia lainaajia lainaalalle. Tulee kilpailua (jos tulee) ja luultavasti kulut alenevat.
Tekstiviestin hinta on melko kallis 2 euroa per viesti. Herää epäily... Kommentoikaa oletteko saaneet vippiä!
Kommentti 2/2014, kyseinen firma on jo vanha, enkä ole ihan varma onko enää edes toiminnassa. Kommentoikaa jos tiedätte.
Uusi tai uudeksi itseään väittävä pikavippifirma on nimeltään "rehtivippi". Ihan hauska kun ilmestyy uusia lainaajia lainaalalle. Tulee kilpailua (jos tulee) ja luultavasti kulut alenevat.
Tekstiviestin hinta on melko kallis 2 euroa per viesti. Herää epäily... Kommentoikaa oletteko saaneet vippiä!
Kommentti 2/2014, kyseinen firma on jo vanha, enkä ole ihan varma onko enää edes toiminnassa. Kommentoikaa jos tiedätte.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)